Raision Fysioterapian tiimi vahvistui

Raision Fysioterapian tiimi vahvistui toukokuussa, kun saimme joukkoomme kaksi uutta fysioterapeuttia. Wilma Laine ja Aleksi Tammi ovat jo aloittaneet työskentelyn Raision Fysioterapiassa ja molempien nettiajanvaraus on auki. Alla Wilman ja Aleksin esittelyt.

Wilma Laine

Wilma Laine

Olen valmistunut fysioterapeutiksi Saimaan AMK:sta helmikuussa 2019 ja siitä lähtien olen saanut työskennellä kaiken ikäisten asiakkaiden kanssa. Osaamisalaani ovat tuki- ja liikuntaelinfysioterapia sekä työergonomiaan liittyviä ohjaus. Erikoisosaamista minulla on lantionpohjan toiminnanhäiriöiden fysioterapiasta. Koen ammatillista intohimoa tätä erikoisalaa kohtaan ja syvennän osaamista entisestään Tampereen AMK:ssa. Pidän tärkeänä jatkuvaa ammatillista kehittymistä ja lisäkoulutuksilla pyrin laajentamaan tuki- ja liikuntaelin osaamista.

Olen harrastanut liikuntaa monipuolisesti niin yksilö- kuin joukkueurheilua. Erinäiset urheiluvammat ja lajia tukeva harjoittelu ovat tulleet tutuiksi myös fysioterapeutin työssä. Työssäni yhdistän mielelläni eri fysioterapian menetelmiä kuten manuaalisiatekniikoita, terapeuttisen harjoittelun ja ohjauksen lisäksi.

Vastaanotolleni ovat tervetulleita kaiken ikäiset ja kuntoiset asiakkaat! Fysioterapia suunnitellaan aina yksilöllisesti.

Aleksi Tammi

Aleksi Tammi

Olen valmistunut fysioterapeutiksi Savonia Ammattikorkeakoulusta. Osaamisalaani ovat tuki-ja liikuntaelinfysioterapia sekä ikäihmisten fysioterapia. Monipuolista osaamista löytyy lisäksi manuaalisesta käsittelystä, teippauksista sekä fysikaalisista hoitomenetelmistä ja niiden hyödyntämisestä fysioterapeuttisen harjoittelun tukena. Tietotaitoa tuki-ja liikuntaelinsairauksista jo löytyy, mutta pidän oman ammattitaidon jatkuvaa kehittämistä koulutuksien avulla tärkeänä.

Vastaanotolleni ovat tervetulleita kaiken ikäiset asiakkaat!

Omaa urheilutaustaa löytyy jalkapallon parista, jota pelaan edelleen ja olen pelannut koko ikäni.Urheilun parissa tulleet akuutit vammat ja niiden hoito sekä kuntoutus ja lajinomainen harjoittelu ovatkin tulleet tutuiksi. Edelliskesänä 2020 pääsin viimeisen koulun harjoittelujakson tiimoilta työskentelemään Kuopion Palloseuran (KuPS) kanssa.