Etätyöhyvinvointi

Vallitsevan pandemian vuoksi moni ihminen on siirtynyt etätöihin. Etätyöt on otettu suureksi osin positiivisesti vastaan ja joidenkin tutkimusten mukaan etätyöt ovat jopa lisänneet työtyytyväisyyttä. Ennusteiden mukaan etätyöt tulee olemaan osa normaalia arkea myös tulevaisuudessa. Toimistolta kotiin siirtyminen on kuitenkin tuonut tullessaan myös haasteita muun muassa työergonomiaan liittyen. Ihmiset ovat siirtyneet säädettävien pöytien äärestä kotiin keittiönpöydän ja sohvan luokse. Lisäksi monet ovat vaihtaneet pöytäkoneet suurine näyttöineen kannettaviin tietokoneisiin. Ergonomian haasteet ovat lisänneet tuki- ja liikuntaelimistön oireita. Tämä kaikki vaikuttaa henkilökohtaisen terveyden lisäksi myös negatiivisesti jopa kansanterveyteen.

Pelkän ergonomisen työpisteen sijaan olisi ensisijaisen tärkeää huomioida päivän ohjelma taukoineen. Yhtä oikeaa työskentelyasentoa ei ole olemassakaan, vaan tärkein muistisääntö hyvään työasentoon on, että ”paras asento on seuraava asentosi”. Työasentojen vaihtamisen lisäksi työn tauottaminen on kaiken a ja o. Kotona ollessa tauotus helposti unohtuu, kun yhteiset kahvitauot ja lounaat työkavereiden kanssa jäävät puuttumaan. Myös päivittäiset askelmäärät ovat vähentyneet hyötyliikunnan jäädessä minimiin. Työmatkojen puuttuessa moni etätyöläinen huomaa jämähtävänsä koko päiväksi sisälle, jolloin myös raitis ilmaa jää puuttumaan.


Liikunnan merkitystä ei voi olla korostamatta istumatyön vastapainona. Liiallinen passiivisuus vaikuttaa heikentävästi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kerran tunnissa on suositeltavaa pitää edes pieni tauko, vaikka hakemalla vettä keittiöstä. Liikkuminen aktivoi lihaksia, vähentää kehon kuormitusta sekä edesauttaa tuki- ja liikuntaelimistön toimintaa. Tauot ovat tärkeitä myös silmiemme hyvinvoinnin kannalta.

Etätyön joustavuus aikataulujen suhteen saattaa tarjota jopa aiempaa paremmat mahdollisuudet taukoliikuntaan tai jopa kunnon hikitreeniin päivän aikana. Lounastaukoon yhdistetty liikunta antaa lisää virtaa työhön ja auttaa jaksamaan.

TE3 Etätyöhyvinvointi


TE3 tarjoaa loistavan tavan tauottaa työntekoa ja edistää etätyöläisten hyvinvointia. Edullisella kuukausihinnalla työntekijä saa viikoittain uuden, istuma- ja etätyöläisille suunnatun, 10 minuutin energisen harjoitusohjelman. TE3 älykeppi ohjaa ja tehostaa harjoitteita patentoidun värinäohjauksen avulla. Älykepin näytöltä luettava numeraalinen tulos näyttää kehittymisen ja antaa lisämotivaatiota harjoitteluun. Harjoitusohjelmat suoritetaan video-ohjauksella, jossa opastetaan liikkeiden ohella myös älykepin käyttö.

TE3 harjoitusohjelman avulla voit vähentää istumisesta ja huonosta etätyöergonomiasta aiheutuvia ongelmia, kehon puolieroja sekä jännitys ja kiputiloja. Sen avulla voit myös kehittää nivelten liikkuvuutta, tasapainoa ja kehon kontrollia. TE3 auttaa parantamaan ryhtiä ja motoriikkaa sekä lisää energiaa työpäivään.


TE3 Etätyöhyvinvointi -ohjelmaa on mahdollistaa ostaa Raision Fysioterapian kautta. Meillä pääset myös testaamaan TE3 älykeppiä sekä yhtä esimerkkiharjoitusohjelmaa maksutta. Yhteydenottopyynnöt sähköpostitse: pauliina.luukkala@raisionfysioterapia.fi

Muistathan pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi!